Mitä jokaisen vanhemman pitäisi tietää itsekurista

Kopio mallista Kopio mallista RULE-3.png

”Joskus voisi ajatella vähän itsekin, ettei aina tarvitsisi käskeä.” ”Lakkaa keskeyttämästä!” ”Kun aina pitää sanoa monta kertaa, eikä siltikään tapahdu!”

Voisiko lapsi oppia ohjaamaan toimintaansa itse niin, ettei vanhemman tarvitsisi aina olla vieressä valvomassa ja käskyttämässä, kun on aika korjata leikki lattialta, pyyhkiä pöydälle kaatunut maito tai viedä loppuun itse aloitettu puuha? Voisiko lapselle opettaa itsehallintaa ja itsekuria?

Lukija varmaan arvaakin jo vastauksen – kyllä voi. Mutta onko siinä mitään järkeä? Miksi haluaisimme tehdä niin? Eikö lapsuuden pitäisi olla onnellista ja vapaata aikaa ja eikö itsekurilla ole kolkko ja ankea sointi?

Meidän kaikkien kannattaa uskaltautua miettimään sitä mahdollisuutta, että ehkä lapsuus ja sen jälkeen koko loppuelämä ovat onnellisempia ja jopa monella tavalla helpompia, kun vanhemmat aktiivisesti tukevat lapsen itsekurin kehittymistä.

2909379154_71575f152f_z.jpg
Uusien taitojen sinnikäs harjoitteleminen vaatii usein itsekuria. Kuva: Flick / malavoda

Itseohjautuvaa lasta, jolla on itsekuria, ei tarvitse läksyttää, käskyttää tai varjostaa jatkuvasti. Hän pystyy tavoittelemaan itselleen houkuttelevia korkeampia päämääriä ja saattamaan tekemisensä loppuun. Tämä antaa itsetunnolle ja minäpystyvyyden tunteelle tilaa kehittyä vahvoiksi, kun lapsi aidosti tuntee kykenevänsä itsenäisiin onnistumisiin: loppuun saattamiseen, omien virheiden korjaamiseen, itsensä rohkeaan haastamiseen, isomman hyvän valitsemiseen välittömän mielihyvän sijaan. Lapsen ja vanhemman välisen suhteen vapautuminen jatkuvan ohjeistamisen painolastista tekee rennon, kunnioittavan ja lämpimän ilmapiirin ylläpitämisestä kotona paljon helpompaa.

Mitä itsekuri ja itseohjautuvuus oikeastaan tarkoittavat? Itseohjautuva lapsi toimii tarkoituksenmukaisesti ilman ulkoista ohjausta. Emmekö me kaikki toivo, että lopulta lapsistamme tulisi itseohjautuvia, vapaita riippuvuudesta meidän ohjeitamme kohtaan?

Itsekuri on yksi itseohjautuvuuteen johtavista välineistä. Se on kykyä hallita omaa käytöstä, kykyä pyrkiä kohti tarkoituksenmukaista päämääräärää ja kykyä valita välittömän mielihyvän sijaan tulevaisuudessa odottava suurempi palkinto. Se on myös osa moraaliamme; ihminen joka pystyy välttämään kiellettyä houkutusta silloinkin, kun paikalla ei ole ulkoista valvontaa rajoittamassa hänen valintojaan, on sisäisesti motivoitunut säännöstön noudattamiseen.

3542816135_169efa0244_z.jpg
Kuva: Flickr / Stefan Kellner

Oletko kuullut Stanfordin vaahtokarkkikokeesta? 1960- ja 1970-luvuilla Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa tutkittiin herkkujen, mm. vaahtokarkkien, avulla lasten kykyä viivästettyyn tarpeentyydytykseen. Seurantatutkimuksessa selvitettiin, miten tutkittujen lasten itsekurin aste vaikutti heidän elämäänsä myöhemmin.

Tutkimuksessa lapselle annettiin mahdollisuus valita välittömän pienen palkinnon ja viivästetyn suuremman palkinnon välillä. Tutkija antoi lapselle pienen herkun ja selitti, että jos lapsi odottaisi syömättä siihen asti, että tutkija palaisi huoneeseen siitä joksikin aikaa poistuttuaan, lapsi saisi lisää herkkuja. Jotkut lapset ahmaisivat herkun heti kun tutkija poistui huoneesta, jotkut pyörivät tuolillaan yrittäen hillitä itseään, mutta lopulta söivät herkun, ja jotkut malttoivat odottaa tutkijan paluuseen saakka.

Jo yli 50 vuotta jatkuneissa seurantatutkimuksissa on havaittu, että lapset, jotka malttoivat lykätä tarpeentyydytystä, ovat pärjänneet nuoruudessa ja myöhemmin aikuisuudessa monin tavoin paremmin kuin lapset, jotka söivät herkun ennen kuin tutkija palasi huoneeseen. (W. Mischelin ja kumppaneiden julkaisuja voit lukea ilman tietokantatunnuksia mm. täällä ja täällä ja lisää julkaisuja sekä abstrakteja mm. Google Scholarin kautta. Walter Michelin populaarihaastattelu vuodelta 2014 täällä.)

Itsekuri ja itsehallinta, niiden puute ja kehittyminen näyttäytyvät monissa tilanteissa lapsen jokapäiväisessä elämässä: miten lapsi jaksaa odottaa omaa vuoroaan sanoa asiansa keskeyttämättä toisen puhetta, miten hän malttaa odottaa nukahtamista illalla vuoteessa nousematta ylös ja lähtemättä liikkeelle, miten hän pystyy syömään ruokansa kun jälkiruoaksi suunniteltu kakku odottaa sivupöydällä, miten hän jaksaa harjoitella taitoa jonka haluaa omaksua, miten hän korjaa edellisen leikkinsä paikalleen ennen uuden aloittamista, miten hän malttaa pukea päivävaatteet ylleen ennen leikkiin ryhtymistä…

2384531677_e42beeaecc_z.jpg
Uusien taitojen, kuten shakkipelin tekniikan, omaksuminen vaatii sinnikkyyttä. Kuva: Flickr / hugrakka

Vaikka lapsen itseohjautuvuus ja itsekuri ovat arvokkaita, voimauttavia ja myös käytännön elämää helpottavia taitoja jo lapsuudessa, niiden voima tulee näkyväksi varsinkin myöhemmissä elämänvaiheissa.

Kun itsenäisyys lisääntyy ja elämänpiiri laajenee nuoruusiän koittaessa, aletaan korjata sitä satoa, jota lapsuuden aikana on kylvetty. Minkälaisia valintoja nuori tekee, kun hänellä on lisääntyvästi mahdollisuuksia tehdä ne ilman vanhempien ohjausta, usein myös ilman mahdollisesta huonosta valinnasta kiinnijäämisen pelkoa?

Entä aikuisuudessa? Kun on aika tehdä eläkesäästöjä tai päättää, otanko pikavipin 200:n prosentin vuosikorolla vai en?

Itsekuria ja itsehallintaa ei ainoastaan voi opettaa lapsille, vaan meidän pitäisi vanhempina nähdä ne yhtenä keskeisenä kasvatuspäämääränä. Itsekurilla on totta tosiaan kolkko sointi monen aikuisen korvissa. Entä jos asian ei tarvitsisi olla samanlainen lastemme kohdalla? Entä jos itsekuri olisi heille luonteva osa elämää, ilman painolastia tai kielteistä kalskahdusta? Entä jos itsekuri olisi lapsillemme voimavara?

Siinä, hyvät lukijat, on meille vanhempina jotakin, mitä kohti kannattaa pyrkiä.

Seuraava Hyvin kasvatetun artikkeli tulee käsittelemään sitä, miten voimme tukea itsekurin kehittymistä.

Nämä aiemmin ilmestyneet artikkelit saattavat kiinnostaa sinua:

2 vastausta artikkeliin “Mitä jokaisen vanhemman pitäisi tietää itsekurista

  1. Hyvä ja tarpeellinen keskustelun aihe tämä itsekuri. Kiva, että aiot antaa siihen myös käytännön ohjeita. Itsehillinnän kykyä pidetään yhtenä tärkeimpänä tasapainoisen kehityksen ja elämässä pärjäämisen perustana. Se vaikuttaa niin moneen asiaan. Identiteetin rakentumiseen, itseluottamukseen, käyttäytymiseen, tunteiden hallintaan … ehkä se on se kaikkein perustavin taito, minkä lapsi eväikseen tarvitsee.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s