Kun tarrataulukko ei toimi – mitä tiede sanoo aineellisesta palkitsemisesta?

RULE-2.png

Muistan, kun katsoin kymmenen vuotta sitten Supernanny-ohjelmaa ja nyökyttelin hyväksyvästi. Jäähypenkkiä huonosta käytöksestä ja palkintotaulukon täyttämistä hyvästä. Ohjelmassa olleiden perheiden elämä näytti mullistuvan. Sekä lapset että aikuiset näyttivät onnellisimmilta kuin ennen. Näytti toimivan.

Kun esikoiseni opetteli kuivaksi, askartelin hänelle maatila-aiheisen palkintotaulun, johon hän sai kiinnittää tarranauhataustaisia eläimiä uudelleen ja uudelleen aina kun potalla käyminen onnistui. Maatila eläimineen oli hänestä mielenkiintoinen, mutta en ole varma, miten hyvin hän lopulta ymmärsi, mitä tekemistä sillä oli pissalla käymisen kanssa. Myöhemmin valmistin hänelle kulkuvälinetaulun tukemaan ongelmallisiksi muuttuneita hampaidenharjaustilanteita. Hampaiden harjaaminen onnistuikin jonkin aikaa erittäin hyvin, ja muutos entiseen oli selvä ja myönteinen. Sitten ambulanssien ja helikoptereiden liimaaminen maisematauluun lakkasi kiinnostamasta, eikä hampaiden harjaaminen ollut edelleenkään yhtään mieluisampaa kuin ennen.

Palkintotaulukot ja muu aineellinen palkitseminen voivat tarjota nopeasti hienoja tuloksia. Ne kiistatta palkitsevat lapsen myönteisen käytöksen ja usein myös vähentävät vanhempien tarvetta turvautua kielteisiin ohjauskeinoihin, kuten uhkailuun tai ärisemiseen. Hyviin tuloksiin liittyy kuitenkin tutkitusti usein kielteisiä oheisvaikutuksia.

1. ”Mitä minä saan jos teen sen?”

Palkintotaulukot totuttavat lapset siihen, että heidän tekonsa edellyttävät ulkoista palkitsemista. Sängyn petaaminen, tiskien vieminen paikalleen, kotitöihin osallistuminen, koiran ulkoiluttaminen – mikä hyvänsä normaaliin elämään kuuluva askare – voi saada palkintoihin tottuneen lapsen kysymään: ”Mitä minä saan, jos teen sen?”.

Elämä on täynnä askareita ja arkea. On karhunpalvelus koukuttaa ihminen lapsesta pitäen palkintotaulukon kaltaiseen vahvaan ulkoiseen motivaattoriin ja viedä häneltä halu tehdä sellaista, mistä ei ole tiedossa palkkiota.

Tarrataulukot toimivat niin tehokkaasti, että ne tukahduttavat lapsen sisäisen motivaation sellaistenkin asioiden tekemiseen, joihin hän on alun perin ollut itse motivoitunut. Tutkimuksissa on havaittu lisäksi, että kun lapselle annetaan aineellisia palkintoja, ne eivät saa häntä toistamaan palkitsemiseen johtanutta tehtävää jatkossa, vaan ne saavat hänet haluamaan palkinnon muistakin asioista joita hän tekee.

Kun lapsi alkaa kysellä, mikä palkinto jonkin tekemisestä seuraa, vanhemman kannattaa pysähtyä miettimään, onko palkitsemissysteemin käyttö mennyt liiallisuuksiin.

2. Kun palkintotaulukko lakkaa kiinnostamasta

Minun perheessäni kävi näin, kun kokeilin palkintotaulukon tehoa hammaspesuongelmien ratkaisemisessa. Jonkin ajan kuluttua lasta ei enää kiinnostanutkaan. Mitäs sitten tehdään?

Tämä on tavallinen ongelma palkintotaulukoiden ja muun aineellisen palkitsemisen kanssa. Tutkimukset osoittavat, että kun tarrataulukoita tai muunlaista aineellista palkitsemista jatketaan, se menettää kiinnostavuutensa ja arvonsa. Jotta saadaan samoja tuloksia, kertoimia on nostettava: jatkossa on annettava entistä suurempi palkkio.

Lapsi voi omassa mielessään arvioida, onko odottava palkinto vaaditun vaivan arvoinen, ja päätyä ajattelussaan toteamaan, että ei ole. Nääh, taidan mieluummin jättää hampaat harjaamatta kuin tökätä traktorin kuvan taulukkoon. Vaihtoehdoiksi jäävät suuremman palkinnon lupaaminen tai… Niin, mikä? Rangaistuksella uhkaaminen? Se, että lapsi saa itse päättää mitä tekee ja mitä ei? Vai voisiko lapsen kanssa olemisen tapaa ja perheensisäistä viestintää muuttaa toisenlaiseksi?

3. Onko väliä, miksi lapsi tekee mitä tekee?

Tämä on kysymys, jota minä mietin paljon. Jos lapsi käyttäytyy toivotusti, onko mitään väliä, miksi hän tekee niin? Minusta sillä on väliä.

Kun lasta palkitaan tarroilla esimerkiksi siitä, että hän auttaa isää pyykkien ripustamisessa tai siitä, että hän pukee vaatteet itse päälleen, hänen on vaikeampi kehittyä nauttimaan toisten auttamisesta tai asioihin pystymisestä itsessään. Vahva ulkoisen palkitsemisen kulttuuri voi heikentää lapsen sisäistä taipumusta olla avulias toisille tai ryhtyä toimeen omia asioita hoitaakseen.

Erään teorian mukaan aineellisen palkitsemisen kielteiset vaikutukset liittyvät siihen, että palkitseminen riistää lapselta aktiivisen toimijan roolin ja siirtää toiminnan ohjauksen vanhemman käsiin. Yksi lapsen, tai itse asiassa kaikkien ihmisten kehityksen peruspilareista on tarve tuntea, että hän on ohjissa, siis vastuussa tekemisestään ja vapaa vaikuttamaan siihen itsenäisesti. Palkitseminen vähentää lapsen itsenäisyyden ja itsevaltaisuuden kokemusta.

4. Palkintojärjestelmä voi muuttaa perheympäristöä

Normaalisti perheenjäsenet toimivat ja suhtautuvat toisiinsa sosiaalisten suhteidensa pohjalta. Asioita tehdään ja pyydetään tekemään siksi, että niillä on luonnollisia seuraamuksia. Jos tiskejä ei viedä pesuun, nurmikkoa ajeta ja lattiaa imuroida, koti alkaa pian näyttää epäsiistiltä ja se häiritsee joitakin tai kaikkia perheenjäseniä. Tai jos yksi perheenjäsen joutuu huolehtimaan kaikista askareista, yhteisille touhuille on vähemmän aikaa ja sitä yhtä varmaan harmittaakin niin, että toisissa herää tai herätetään halu osallistua tekemiseen.

Asioista huolehditaan, jotta kaikilla on kotona hyvä ja turvallinen olo ja koska halutaan kunnioittaa toisten toiveita.

Kun tavanomaiseen perheympäristöön tuodaan tarrataulukko, tavallisen sosiaalisen kanssakäymisen rinnalle nousee tietynlainen markkinatalous. Palkintotaulukon tarrat ovat kuin valuuttaa, jota vanhempi hallinnoi ja lapsi saa tai ei saa sen mukaan, mitä vanhempi suvaitsee antaa tai mitä lapsi on innostunut tekemään. Tavanomaiseen perheensisäiseen kanssakäymiseen liittyy mukaan kaupankäynnin vivahde.

5. Teho voi perustua palkinnon sijaan oikeasti rangaistukseen

Joskus voi olla, ettei palkintotaulukko ole niin myönteinen väline kuin sen olisi tarkoitus olla. Jotkut lapset saattavat motivoitua oikeasti enemmän epäonnistumisen pelosta kuin halusta saada taulukko täyteen. Palkintotaulukkoihin liittyy usein myös sosiaalista vertailua, joka kääntää myönteiseksi kannustimeksi tarkoitetun työkalun kielteiseksi.

Lisäksi taulukoihin liittyy kielteistä vuorovaikutusta, jos niihin yhdistetään ansaittujen palkintojen menettäminen epätoivotun käytöksen myötä. Jos palkintotaulukko tuntuu omalle lapselle sopivalta motivaattorilta ja sitä haluaa käyttää, kannattaa huolehtia ainakin siitä, että se pysyy yksinomaan palkitsevana eikä siihen liity jo saavutettujen palkintojen menettämistä tai esimerkiksi sisarusten välistä kilpailua ja vertailua.

6. Palkintotaulukko vie huomion tekemisestä itsestään

Suorasanaisesti auki kirjoitettuna palkintotaulukkosysteemi on lapsen lahjomista, jotta hän toimisi toivotulla tavalla. Se on vanhemmille nopea ja helppo ratkaisu, jonka kustannuksena on se, että se opettaa lapsen keskittymään palkintoon itse tekemisen sijaan.

”Kun harjaat hampaat, saat tarran.” Kumpaan lapsi mahtaa keskittyä enemmän, hampaiden harjaamiseen vai tarraan? Tarraan tietysti.

Tarrataulukoilla viemme lapsen huomion toiminnasta keinotekoiseen lopputulokseen – hampaiden harjaamisen luonnollinen lopputulos ja palkintohan ovat puhtaat ja terveet hampaat. Mutta hampaista viis, saanks mä nyt sen tarran? Mitä palkintotaulukko opettaa lapselle?

Palkinnon tarjoaminen vihjaa, että tekeminen itsessään on sen verran vastenmielistä, että ulkoinen palkinto on paikallaan, jotta se kannattaa tehdä. Tarrataulukkoon liimattava tarra vie huomion siltä, että hampaiden harjaamisen jälkeen on raikas olo, että toisten auttamisesta voi tulla kiva mieli sekä autetulle että auttajalle, että oma huone näyttää ihanalta kun tavarat ovat paikallaan tai että tuntuu hyvältä onnistua tekemään itse jotakin mikä tuntuu hankalalta.

Tutkimuksissa on todettu, että aineellinen palkinto ja sen aiheuttama hyvä olo eivät lapsen mielessä yhdisty itse tekemiseen. Toisin sanoen lapsi saa hyvän olon palkinnosta ja hänen ajatuksensa keskittyvät siihen, eikä palkitseminen saa tekemistä itseään tuntumaan yhtään paremmalta tai mieluisammalta jatkossa.

7. Palkintotaulukko vähentää halua toistaa toivottua toimintoa jatkossa

Palkitseminen näyttää toimivan itseään vastaan: tutkimusnäytön perusteella lapsen halu toistaa toivottua käytöstä laskee käytöksestä annettujen palkintojen myötä. Aineellinen palkitseminen saattaa siis itse asiassa vähentää tehtävän houkuttelevuutta jatkossa!

Kun haluamme, että lapsi haluaa tehdä jotakin, palkintotaulukko vie meitä kauemmas päämäärästä kohti sitä, että lapsi haluaa tekemällä saavuttaa jotakin muuta.

Lopuksi

On paljon pahempia asioita, joita vanhemmat voivat lapsilleen tehdä kuin tarrojen tarjoaminen toivotusta käytöksestä. Lisäksi on myös tutkimusnäyttöä, joka viittaa siihen, että palkitsemisen kielteiset vaikutukset liittyvät enemmän 5. kohdassa mainittuihin epäonnistumisen pelkoon ja sosiaaliseen vertailuun kuin palkitsemiseen itseensä.

On myös tilanteita, joissa palkintotaulukot voivat olla toimiva ratkaisu.

Minä itse esimerkiksi törmäsin niihin ensimmäisen kerran jo ennen Supernannyn katsomista lastenpsykiatrian yksikössä, jossa työskentelin opiskeluaikana ensin amanuenssina ja myöhemmin lyhyesti erikoistuvan lääkärin sijaisena. Näin, miten palkintotaulukot tarjosivat selkeää rakennetta ja konkreettista, helposti ymmärrettävää myönteistä palautetta osastohoidossa olleille erityistarpeisille lapsille, joista monilla ei ollut juurikaan kokemusta omista asioista tai arkirutiineista huolehtimisesta.

Palkintotaulukot voivat olla toimiva työkalu joissakin tilanteissa ja ympäristöissä, varsinkin kun niiden käyttöä rajataan. Jotkut lapset reagoivat taulukkoihin hyvin ja ne antavat sysäyksen oikeaan suuntaan niin, että lapsi alkaa käydä potalla tai nukkua hyvillä mielin yöt omassa vuoteessaan ennen kuin palkintotaulukon uutuudenviehätys ja motivoiva vaikutus hiipuu.

Toimivassa perheympäristössä ja myönteisen vuorovaikutuksen ilmapiirissä pärjätään kuitenkin hyvin myös ilman palkintoja ja lahjomista, ja pidemmän päälle se on todennäköisesti kestävämpi ja lapsenkin kannalta parempi ratkaisu.

Palkintotaulukkokoukusta voi irrottautua panostamalla entistä enemmän vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen ja läheisyyteen sekä tehokkaaseen, myötätuntoiseen ja selkeään viestintään.

Muokattu 16.10.2018: Lisäsin artikkelin loppuun netissä saatavilla olevaa jatkolukemista ja muutaman meta-analyysiin niille, jotka haluavat lukea aiheesta lisää.

 

Nämä aiemmin julkaistut blogitekstit saattavat kiinnostaa sinua:

3 vastausta artikkeliin “Kun tarrataulukko ei toimi – mitä tiede sanoo aineellisesta palkitsemisesta?

  1. Tämä on yvä yhteenveto turhan palkitsemisen vaikutuksista. Miksi ihmeessä me antaisimme esineellisiä tmv. palkkioita siitä, että lapsi oppii toimimaan osana omaa yhteisöään? Lapsi saa suurinta tyydytystä siitä, että hän osaa olla yhdessä toisten kanssa ilman kähinöitä, ja siihen häntä voi opettaa luonnollisesti yhdessä elämällä.

    Minusta tuntuu, että näitä kaikenlaisia tarroja, jäähypenkkejä, liikennevaloja ja askeleita sun muita ehdollistumiseen perustuvia oppimsen pikakonsteja tarjotaan kasvattajille ihan vain siksi, ettei jakseta ajatella. Tai voihan kyseessä olla pelkkä bisneskin.

    Ja siitä kakasta … siitähän riittää palautteeksi ja kannustukseksi se, kun sanoo vain että ”tulipa hyvä kakka” 🙂

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s