8 tärkeää oivallusta jokapäiväiseen elämään lasten kanssa – mitä olen oppinut montessorilasten vanhempana

Kopio mallista RULE-2.png

Olen aiemmin kirjoittanut siitä, mitä montessoripedagogiikka on, mutta sen todelliseen ytimeen tai toisaalta kokonaiskuvaan on vaikeaa päästä lyhyessä, paljolti käytäntöön keskittyvässä tekstissä. Se on paljon enemmän kuin avohyllyjä, sekaikäryhmiä ja tarkasti suunniteltuja materiaaleja, jotka huomaa heti kun astuu montessoriluokkaan. Montessorikasvatus on tietynlainen tapa suhtautua lapseen, ja siitä ammentavilla ajatuksilla on annettavaa kenelle hyvänsä vanhemmalle.

Olen oppinut valtavasti sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran astuin lasteni nykyiseen päiväkotiin tutustumiskierrokselle (ensimmäinen oppimani asia oli se, että edessäni on selvästi jotain, jolla on tarjottavaa myös kaltaiselleni kriittiselle ja analyyttiselle ajattelijalle). Ajattelinkin, että ehkä keskeisimpien oivallusteni jakaminen olisi paitsi hyödyllistä kenelle hyvänsä vanhemmalle, kertoisi myös osaltaan siitä, mistä montessorikasvatuksessa on kysymys.

8 montessorikasvatuksen tarjoamaa tärkeää oivallusta:

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

8 tärkeää oivallusta jokapäiväiseen elämään lasten kanssa

1. Älä keskeytä, kun lapsi keskittyy.

”Kehu, apu tai jopa katse voi riittää häiritsemään häntä tai tärvelemään hänen touhunsa. Tämän sanominen vaikuttaa kummalliselta, mutta niin voi tapahtua jopa vain siksi, että lapsi tulee tietoiseksi siitä, että häntä katsellaan. Onhan meidänkin joskus mahdotonta jatkaa työskentelyä, jos joku tulee katsomaan mitä me teemme. – – Kun keskittyminen on alkanut, käyttäydy kuin lasta ei olisi olemassa. Luonnollisestikin on helppo nähdä mitä hän tekee vilkaisemalla nopeasti, ilman että hän huomaa sitä.”

– Maria Montessori

Keskittymisrauha on yksi montessorikasvatuksen keskeisistä osista.  Montessoriluokkien päiväohjelmaan kuuluu tavallisesti kolmen tunnin keskeytyksetön työskentelyaika, joka antaa lapsille mahdollisuuden syventyä heitä kiinnostaviin puuhiin ilman aikataulupaineita.

Kotiympäristö on eri asia kuin koulu tai päiväkoti, mutta montessoriluokan ja -opettajien malli sai minut huomaamaan, miten usein me vanhemmat häiritsemme lasten keskittymistä.

Kun lapsi on keskittynyt piirtelemiseen, meidän tekee mieli mennä hänen selkänsä taakse ihastelemaan ja kyselemään, mitä hän on tekemässä. Kun hän kasaa syventyneenä palapeliä, meitä houkuttaa huomauttaa, että hänen etsimänsä pala on ihan hänen kätensä vieressä. Kun taapero rakentaa kieli keskellä suuta palikkatornia, emme voi vastustaa halua ihastella hänen tekemisiään.

Yritä antaa lapselle tilaa, aikaa ja rauhaa keskittyä loppuun asti. Myönteinen huomio on keskeisen tärkeää. On kuitenkin parempi odottaa, että lapsi on valmis ja haluaa jakaa tekemisensä meidän kanssamme tai voi ottaa kiitoksemme vastaan ilman että se tempaisee hänet keskittymistilastaan.

2. Mieti miten kehut lasta

”Aikuinen voi muovata ympäristöä, mutta lapsi itse viimeistelee oman olemuksensa.”

– Maria Montessori

Olen sivunnut kehumisaihetta ennenkin, itse asiassa jo useampaan kertaankin, ja todennäköisesti tulen kirjoittamaan siitä vastakin. Ennen montessorikasvatukseen tutustumista olin vuolas lapseni kehuja. Jälkikäteen voin sanoa, että olin koukussa kehumiseen. Kehuin lastani lähes kaikesta mitä hän teki. Kun ensimmäisen kerran kuulin, etteivät vuolaat kehut kuuluneet montessoripedagogiikkaan (tai myönteiseen kasvatustapaankaan), ajatus soti omaa kokemustani ja toimintatapaani vastaan.

Koska kokemukseni montessorin parissa olivat kuitenkin alusta alkaen niin vaikuttavia, päätin olla ennakkoluuloton. Vierottauduin jatkuvasta kehumisen tarpeesta ja aloin muotoilla kehuni uudella tavalla, vaikka se tuntuikin aluksi väkinäiseltä ja vaikealta. Ja se toimi. Se todellakin toimi.

Kehuminen – tai oikeammin lapsen tekemisen huomioiminen ja yhdessä iloitseminen – tuntui paremmalta sekä minusta että selvästi etenkin lapsestani, vaikka hän oli toki ollut iloinen myönteisestä huomiostani aikaisemminkin. Nyt hän reagoi ja vastasi huomiooni aivan uudella tavalla.

Meidän ei tarvitse jatkuvasti kehua lapsiamme ja kertoa heille yhtenään, miten taitavia he ovat. ”Hyvin tehty!” ja ”olet reipas!” -tyyppiset kehut ovat yleispäteviä ja helposti puolihuolimattomasti lausuttuja. Kun ne vaihdetaan lapsen tekemisen ja sen luonnollisten loppulosten innostuneeseen huomaamiseen ja niistä iloitsemiseen ”näin miten kovasti yritit”, ”sinä teit sen palapelin kaksi kertaa peräkkäin!” ja ”nostit puuvärit paikalleen, nyt koiranpentu ei pääse pureskelemaan niitä” -tyyppisesti, huomio muuttuu henkilökohtaisemmaksi ja ohjaa lapsen näkemään tekemisensä hienouden myös itse.

(Lapsen ihasteleminen ja rakastaminen ääneen ovat oma asiansa ja niiden tulisi olla osa lapsen ja vanhemman välistä jokapäiväistä kanssakäymistä. ”Sinä olet ihana.” ”Olet suloinen.” ”Sinulla on niin ihanan pehmeä tukka.” ja niin edelleen.)

Huomion kiinnittäminen prosessiin lopputuloksen sijaan on montessorikasvatuksessa ylipäänsä keskeistä. Matka on määränpää.

3. Tarkkaile lasta ja seuraa hänen tarvettaan

”Me itse olemme menettäneet syvän ja ratkaisevan herkkyyden, ja kun näemme sen heräävän lapsissa, meistä tuntuu kuin katselisimme arvoituksen ratkeamista. Se näyttäytyy vapaissa valinnoissa, jotka tarkkailuun harjaantumaton opettaja saattaa tukahduttaa ennen kuin edes huomaa niitä, niin kuin norsu tukahduttaa nupulla olevan kukan, joka on puhkeamaisillaan sen polulle.”

– Maria Montessori

Ajatus siitä, että jokainen lapsi kehittyy omassa yksilöllisessä tahdissaan oli Maria Montessorille tärkeä. Me vanhemmat vertailemme lapsiamme liian paljon toisiin lapsiin ja omiin käsityksiimme siitä, millaisia lastemme pitäisi olla.

Sen sijaan, että tarkkailemme toisten tekemisiä ja kehitysvaiheita ja keskitymme omiin odotuksiimme, meidän olisi hyvä useammin pysähtyä tarkkailemaan omaa lastamme. Meidän pitäisi uskaltaa luottaa siihen, että hän kulkee oma kehityspolkuaan pitkin omassa tahdissaan ja ajatella, että lapsi tekee mitä tekee, koska hänellä on jokin syy tehdä niin.

Jokaisella lapsella on omat kiinnostuksenkohteensa, oma mielikuvituksensa, oma tahtinsa, oma temperamenttinsa, oma kehitysvaiheensa, ja vain lasta tarkkailemalla me pääsemme niistä perille ja voimme tarttua niihin, tukea niitä ja hyödyntää niitä kun ohjaamme lasta.

Tarkkaileminen on keskeinen osa montessoripedagogiikkaa. Viralliseen montessorikoulutukseen kuuluu tuntikausia lasten tarkkailemista montessoriympäristössä; itse asiassa montessoripedagogiikka perustuu havainnoille, joita Maria Montessori teki tarkkaillessaan lapsia. Myös montessorilasten vanhemmat kutsutaan kaikessa hiljaisuudessa katselemaan ja seuraamaan lasten työskentelyä montessoriluokassa.

4. Järjestä ympäristö lapselle sopivaksi

”Ensimmäinen asia, jota [lapsen] kasvatus vaatii on ympäristö, jossa hän voi kehittää luontaisia kykyjään.”

– Maria Montessori

Maria Montessori huomasi, että lapset kokevat turhautuneisuutta maailmassa, joka on suunniteltu aikuisten kokoisille ihmisille.

Liian usein järjestämme kotimme ja jopa lastemme huoneet niin, etteivät lapset pysty hyödyntämään ympäristöään itsenäisesti. Lapset tarvitsevat aikuisen apua saadakseen juomalasin yläkaapista, yltääkseen pesemään kätensä vessassa, saadakseen lelun korkealle kiinnitetyltä seinähyllyltä tai katsellakseen itseään aikuisen kasvojen korkeudelle kiinnitetystä peilistä.

”Auta minua tekemään itse” on yksi tunnetuimmista montessorikasvatukseen liittyvistä lausumista.

Lapsille sopivan ympäristön rakentaminen on kouriintuntuva osa montessorikasvatusta. Lapsen tasolle asetetut tavarat antavat lapselle mahdollisuuden kehittyä itsenäiseksi, tarjoavat pystyvyyden kokemuksia ja sallivat lapsen kehittää itsekunnioitusta ja itsevarmuutta muista riippumattoman onnistumisen kautta. Ja onhan se nyt vaan reilua, että omassa kodissaan myös pienillä ihmisillä on mahdollisuus toimia ilman jatkuvaa avuntarvetta.

Vähintään lapsen oman huoneen pitäisi olla järjestetty ja sisustettu lapsen kokoiselle ihmiselle.

5. Mieti, miten tarjoat apua

”Älä ikinä auta lasta tehtävässä, josta hän luottaa selviytyvänsä itse.”

– Maria Montessori

Oikeanlaisessa ympäristössä lapset pystyvät vaikka mihin. Joskus apuakin kuitenkin tarvitaan. Turhan usein me aikuiset tunkeudumme auttamaan lasta pyytämättä tai tavalla, joka ottaa vastuun ja jopa koko tekemisen pois lapsen käsistä.

Yritetään välttyä olemasta lastemme maailman pelastavia prinssejä, jotka laukkaavat ratsullaan paikalle aina kun lapsi kohtaa ongelman ja selvittävät sen hänen puolestaan. Meidän olisi syytä useammin odottaa, tarvitseeko lapsi apua ylipäänsä ja sitten lähestyä asiaa lapsen tarpeesta ja toiveesta lähtien.

Sellaiset kysymykset kuin ”Miten voisin auttaa sinua?” tai ”Missä kohdassa tarvitset apua?” auttavat lasta kutsumaan aikuisen avukseen lapsen tarpeiden mukaan. Ja auttaessammekin voimme edelleen antaa kysymyksiä enemmän kuin vastauksia: ”Mistä voisit etsiä kadoksissa olevia sandaaleita?” ”Mitä tapahtuu, jos nyt siirrät kuningattaresi shakkilaudalla tuohon ruutuun?” ”Millä voisit sulkea sen kirjekuoren?”

Kun lapsille opetetaan uusia asioita, on parasta yksinkertaisesti vain näyttää miten ne tehdään. ”Älä kerro lapsille, miten se tehdään. Näytä heille, miten se tehdään, äläkä sano sanaakaan. Jos kerrot heille, he katselevat miten huulesi liikkuvat. Jos näytät heille, he haluavat tehdä sen itse”, Maria Montessori kirjoitti.

6. Lapset pystyvät enempään kuin uskot

”Jokainen lapsi on ainutlaatuinen, ei ainoastaan kykenevä oppimaan, vaan myös kykenevä onnistumaan.”

– Maria Montessori

Lapset ovat pystyviä. Se on yksi häkellyttävimmistä ja upeimmista asioista, joita montessoripedagogiikan piirissä saa nähdä.

Leikki-ikäiset pystyvät paloittelemaan hedelmiä terävillä veitsillä, 3-vuotiaat osaavat itsenäisesti silittää hamahelmityönsä kuumalla silitysraudalla, taaperot pystyvät valmistamaan itselleen välipalaa ja syömään sen itse kattamansa pöydän ääressä, lapset osaavat auttaa toisiaan ongelmien edessä ja opettaa toisilleen itse jo oppimiaan taitoja, 2-vuotiaat osaavat taitella vaattensa, päiväkoti-ikäiset osaavat olla huomaavaisia – lapset pystyvät niin paljon enempään kuin useimmat meistä aikuisista uskovat. Ja he nauttivat siitä!

7. Vähempi riittää ja saattaa olla parempikin

”Pienen lapsen järjestyksen tarve on yksi voimakkaimmista yllykkeistä, jotka hallitsevat hänen varhaista elämäänsä.”

– Maria Montessori

Montessoriympäristöille on leimallista rauhallisuus, siisteys ja järjestelmällisyys. Tavarat sijoitellaan väljästi avohyllyille ja jokaiselle asialle on ympäristössä oma paikkansa. Montessorikasvatukseen liittyy tiiviisti ajatus ympäristön ja tavaroiden kunnioittamisesta.

Minä en ole luonnostani maailman järjestelmällisin ihminen. Suuren tavaramäärän hallitseminen ei ole minulle helppoa, ja pystyn oman kokemuksenikin perusteella helposti uskomaan, ettei se todellakaan ole helppoa myöskään lapsille.

Moni vanhempi yllättyy ajatuksesta, että lapsilla olisi luontainen järjestyksen tarve, ja ajatus saattaa jopa huvittaa, kun katsoo kaaoksessa olevaa lastenhuonetta. Epäjärjestys ei kuitenkaan ehkä johdukaan niinkään paljon lasten sotkuisuudesta kuin siitä, miten ympäristö on järjestetty ja miten paljon tavaraa lapsille on tarjottu.

Lapset eivät tarvitse leluja pursuilevia hyllyjä ja pohjattoman tuntuisia säilytyslaatikoita täynnä tekemistä. Vähempi määrä tavaraa, joka on huolellisemmin valittu ja tarkemmin vaalittu riittää ja on lapsille jopa parempi. Se muun muassa antaa heidän seurata luontaista järjestyksen tarvettaan.

8. Lapset ovat rakastavia

”Lapsi kykenee kehittymään ja tarjoamaan meille käsin kosketeltavia todisteita siitä, että parempi ihmiskunta on mahdollinen. – – Lapsi on ihmiskunnalle sekä toivo että lupaus.”

– Maria Montessori

Loogisen ja järkeenkäyvän montessoripedagogiikan ytimessä asuvat myös rakkaus ja kunnioitus. Myötätunnon, itsekunnioituksen, itsevarmuuden, toisten kunnioituksen ja rakkauden – rakkauden itseä, toisia ja ympäristöä kohtaan – vaaliminen on osa montessorikasvatusta. Normaalisti toimiva montessoriluokka on rauhanomainen, hyväksyvä ja tukeva ympäristö. Kotiympäristössä ensimmäinen askel kohti samaa on vanhempien käytöksen muuttaminen ja myönteisen vanhemmuuden tavan omaksuminen.

Maria Montessori aloitti työskentelynsä köyhien, usein käytöshäiriöisten ja aggressiivisten lasten parissa. Tarjoamalla lapsille oikeanlaisen ympäristön hän sai aikaan suuria muutoksia lasten käytöksessä. Montessori näki ja tunnusti lapsissa luonnostaan olevan hyvyyden ja korosti sen vaalimisen arvoa.

Maria Montessori kirjoitti: ”Lapsi, joka on kokenut väkevän rakkauden ympäristöään ja kaikkia elollisia kohtaan, joka on löytänyt työskentelyn ilon ja innostuksen, antaa meille syyn toivoa, että ihmiskunta voi kehittyä uuteen suuntaan.”

3 vastausta artikkeliin “8 tärkeää oivallusta jokapäiväiseen elämään lasten kanssa – mitä olen oppinut montessorilasten vanhempana

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s