Kun lapsi on ujo

kunlapsionujo

Ujon lapsen vanhemmalta toisille ujojen pienten ihmisten äideille ja isille: tiedän, että lapsen ujous voi tuntua vaikealta ja avoimmuutta suosivassa maailmassa välillä surulliseltakin. Voi tuntua surkealta, kun kaikki lapset ympärillä osallistuvat ohjattuun aktiviteettiin ja pitävät hauskaa, mutta oma lapsi tuntuu haluavan vain rutistaa äidin kättä, tai kun lapsi vastaa vieraan ystävälliseen tervehdykseen linnoittautumalla nopeasti isän jalkojen taakse täydelliseen hiljaisuuteen, eikä hievahda tai sano sanaakaan mistään maanitteluista huolimatta. Aikuisten ääneen lausumat ujouden ihmettelyt ja lapsen käytöksen taivasteleminen eivät varsinaisesti tunnu lapsen itsetuntoa ja kelpaavuuden tunnetta vahvistavilta.

Toisia, avoimemmin ulospäin suuntautuvia lapsia katsellessa ja vallitsevia ympäristön viestejä kuunnellessa on helppo unohtaa, ettei ujous ole vika. Ujoina pidetyillä ihmisillä on paljon omia ainutlaatuisia vahvuuksia ja ujoudessa itsessäänkin on voimaa. Ujous ei myöskään tarkoita samaa kuin epäsosiaalisuus; ujous ja sosiaalisuus ovat eri asioita, eikä ujous tarkoita, ettei lapsi olisi kiinnostunut ympäristön tapahtumista ja ihmisistä.

Ujoa lasta ei tarvitse yrittää parantaa, hänessä ei ole mitään vikaa. Ujous voi kuitenkin olla ulkoista reippautta suosivassa ympäristössä lapselle jossakin määrin ongelmallinen piirre: se voi vaikeuttaa kaverisuhteiden luomista ja pidätellä lasta osallistumasta moniin mukaviin tekemisiin. Ujostelevaa ja jännittävää lasta voikin ohjata, rohkaista ja tukea toimimaan ujouksineen kaikkineen erilaissa tilanteissa. Ujouden ei tarvitse olla este osallistumiselle tai kaverustumiselle.

Olen kerännyt tähän osin kokemusperäisiä, osin kirjallisuudessa esiintyviä ajatuksia meille ujojen lasten vanhemmille. (teksti jatkuu kuvan jälkeen)

kunlapsionujoinfo.png

1. Ujous on normaalia

Ujous on ominaisuus muiden joukossa, ei vika. Jotkut lapset ovat temperamentiltaan pidättyväisempiä ja varautuneempia kuin toiset ja ujous voi myös olla osa eri kehitysvaiheita. Se on normaalia. Ujous ei ole merkki epäonnistuneesta vanhemmuudesta tai turvattomasta kiintymyssuhteesta.

Eri kulttuureissa ujouteen suhtaudutaan eri tavoin. Esimerkiksi Kiinassa lapsen ujoa käytöstä on perinteisesti pidetty toivottavana ja kypsyyden merkkinä, kun taas Yhdysvalloissa ujoudella on kauaskantoiset seuraukset, jotka yltävät aikuisiän työllistymiseen ja avioitumisikään asti. Suomi on ujommallekin ihmiselle parempi kulttuuriympäristö kuin moni muu; tietty pidättyväisyys sopii kansanluonteeseemme, eikä ujous aiheuta niin vahvoja reaktioita tai seuraamuksia kuin joissakin muissa länsimaissa.

Hyväksytään ujot lapsemme ja arvostetaan heitä sellaisina kuin he ovat.

2. Ymmärrä ja auta lastakin ymmärtämään, että ujous on vain ominaisuus

Vältä ujo-leiman lyömistä lapseen, äläkä anna toistenkaan lyödä sitä. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten eri asia on, sanotaanko, että ”lapsi on ujo” vai että ”lasta ujostuttaa”.

Ei ole mitään tarvetta pahoitella tervehdystä tai vastausta turhaan odottaville ihmisille lapsen kuullen, että lapsi ”ei vastaa, koska hän on ujo”. Ei myöskään kannata vanhemman oman nolostumisen helpottamiseksi naureskella lapsen kuullen, että ujosteleva lapsi käyttäytyy ihan hupsusti. Jos jotain haluaa sanoa, voi sanoa vaikka että ”[lapsi] tarvitsee aikaa tottua uusiin tilanteisiin”.

Toinen minun omista lapsistani on saanut monissa eri tilanteissa kuulla enemmän tai vähemmän vieraiden ihmisten suusta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, että on ujo: ”Oh, she’s shy!” ”Oh, you’re shy, aren’t you?” ”Why doesn’t Esikko want to come and see my uncle with me, mum?”-”She is shy, honey.”

Ei olisi ihme, jos lapsi jatkuvan ympäristön palautteen edessä ottaisi ujouden osaksi omaa kokemustaan siitä, millainen hän on sisimmässään.

Ympäristön viesteille voi kuitenkin onneksi sanoa vastaan. Kun joku sanoo lasta ujoksi, vanhempi voi vastata esimerkiksi, että ”hmm… häntä taitaa nyt ujostuttaa, ehkä hän haluaa jutella myöhemmin” tai ”mmm, hänellä ei taida nyt olla puhelias olo” tai ”voi että, tietäisitpä vain miten puhelias hän onkaan”.

3. Auta lasta näkemään, että ujoudessakin on voimaa

Kun kysyimme puolisoni kanssa apua ujostelevan lapsemme tukemiseen hänen päiväkotiopettajaltaan, tämä antoi meille idean sanoista, jotka muuttivat lapsen suhtautumisen ujoihin piirteisiinsä lähes silmiemme edessä:

”Olen huomannut, että joskus sinua jännittää ja ujostuttaa uusissa tilanteissa tai kun tapaat uusia ihmisiä. Haluat ensin tarkkailla tilannetta ja katsoa mitä tapahtuu, ennen kuin säntäät itse osallistumaan ja tutustumaan. Se on hyvä juttu, on hyvä tarkkailla ja tutkia. Ihan kaikki eivät osaa tai muista tehdä niin, mutta sinä olet siinä tosi hyvä. Jotkut sanovat, että sellaiset ihmiset, jotka eivät halua heti osallistua kaikkeen, vaan tutkivat ensin, ovat ujoja. Olen kuullut, että sinullekin on sanottu, että sinä olet ujo. Jotkut haluavat luokitella toisia ihmisiä sanomalla, että he ovat sitä tai tätä. Minä en ajattele samalla tavalla. Minusta sinä et ole ujo, vaan ihana Esikko, jota joskus ujostuttaa. Ja minusta on hienoa, miten sinä osaat pysähtyä tarkkailemaan asioita.”

Autoimme lastamme näkemään vahvuuden piirteessä, josta niin monet hänen ympärillään puhuivat lähes säälitellen. Voi sanoa, että siitä keskustelusta alkoi lapseni nopea rohkaistuminen, joka on johtanut siihen, että siinä missä hänen ujoutensa edelleen näkyy esimerkiksi tervehtimistilanteissa, nyt juuri 5 vuotta täyttäneenä hän löytää itselleen kaverin mistä vain, organisoi koko leikkikentällisen lapsia mukaan omaan leikkiinsä ja seisoo vahvana johtajaluonteena monta vuotta vanhempienkin kavereiden rinnalla.

4. Onko kyse tosiaan ujoudesta?

Lapsi, jonka näemme ujona, voi olla myös jotakin muuta. Hän voi olla esimerkiksi introvertti luonne, joka yksinkertaisesti nauttii itsekseen tekemisestä, eikä välitä jatkuvasta seurasta, vaan vaatii välillä yksinäisyyttä ladatakseen akkunsa. Kun lapsi leikkii sujuvasti myös toisten lasten kanssa, ajoittaisessa yksinäisyyteen ja itsenäiseen leikkiin vetäytymisessä ei ole mitään vikaa.

Vetäytyneisyys voi olla merkki myös esimerkiksi kiusatuksi tulemisesta – varsinkin, jos lapsen käytöksessä tapahtuu selkeä muutos ujompaan päin. Tilanne hahmottuu lapsen ja ikätovereiden vuorovaikutusta tarkkailemalla.

Jos lapsi vetäytyy kokonaan suhteista ikäkavereiden kanssa, ei ota katsekontaktia tai on selvästi ahdistunut, jos pidättyväisyys yhdistyy käytöshäiriöihin tai jos ujous muuten huolestuttaa vanhempia, asia kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa.

5. Anna lapselle jännittävissä tilanteissa aikaa

Jännittynyttä lasta ei kannata painostaa tai yrittää pakottaa esimerkiksi osallistumaan yhteistanssiin minidiskossa. Usein lapset vetäytyvät sitä enemmän, mitä enemmän heitä yritetään suostutella osallistumaan. Omapäisempi lapsi saattaa painostuksen alla myös periaatteesta kieltäytyä osallistumasta.

Suhtaudu ujoon käytökseen neutraalisti ja juurikaan kommentoimatta. Jos lapsi näyttää siltä, että häntä haluttaisi mennä mukaan muiden touhuun, mutta ujostelu estää, sen voi hyvin sanoa ääneen: ”Näyttää siltä, että sinua kiinnostaisi mennä muiden joukkoon, mutta sinua ehkä jännittää tai ujostuttaa.”

Älä patistele tai painosta lasta, mutta anna hänen tuntea, että uskot hänen pystyvyyteensä. ”Me voidaan istua tässä katsomassa tai tanssia täällä sivussa tai voit mennä tuonne edemmäs – ihan miten haluat. (Uskon, että pystyt osallistumaan yhteisleikkiin, jos vain haluat.)”

Ei ole tarvetta vertailla lapsen toimintaa siihen, mitä muut tekevät. (”Katso nyt, miten reippaasti nuo toiset tanssivat.” saa lapsen todennäköisemmin sulkeutumaan lisää kuin kirmaamaan innolla tanssilattialle). Jokainen etenee omassa tahdissaan. Jos lapsesta on mukavaa katsoa tapahtumia sivusta, eikö tavoite ole saavutettu – lapsella on minidiskossa mukavaa?

”Minulla oli kivaa minidiskossa kanssasi tänään. Oli kiva istua vierekkäin ja katsoa esitystä. Tykkäisitkö mennä toistekin?” Menkää minidiskoon uudestaan ja uudestaan ilman suorituspaineita, jos lapsi on kiinnostunut, ja jollakin kerralla lapsi ehkä itse päättää, että nyt hän menee muiden mukana tanssimaan.

6. Älä suojele ujostelevaa lasta ulkomaailmalta

Älä jättäydy ujostelevan lapsen kanssa kotiin. Osallistukaa erilaisiin tapahtumiin, kerhoihin ja rientoihin, mielellään samanlaisiin tapahtumiin säännöllisesti – kuitenkin vain, mikäli lapsi viihtyy.

Älä painosta lasta toimimaan tietyllä tavalla, vaan anna hänen tarkkailla tilannetta kanssasi kaikessa rauhassa jos hän niin haluaa. Osoita omalla käytökselläsi ja rentoudellasi, että se on ihan hyväksyttävää ja sallittua. Asioista voi nauttia monella tavalla ja omalla tyylillä.

Varo ylisuojelemasta lasta ja viestimästä hänelle, että tilannetta on syytäkin jännittää. Älä kuitenkaan hoputa tai jätä lasta yksin jos hän ei ole valmis. Jos esimerkiksi jokin harrastusseura vaatii vanhempia poistumaan, se harrastus tai seura ei välttämättä ole lapselle ainakaan sillä hetkellä ajankohtainen, ellei sitten lapsen kova osallistumishalu ylitä hänen jännittyneisyyttään. Silloin vanhempi voi tuoda esiin uskonsa lapsen pärjäävyyteen – jos lapsi on valmis kokeilemaan, älä estele tai epäile ääneen. ”Uusi juttu jännittää, mutta uskon että pärjäät siellä.”

Lapseen ja varsinkaan hänen ujoon käytökseensä ei tarvitse kiinnittää koko ajan huomiota, vaan voit itse nauttia rennosti tilanteesta ja antaa lapsen kulkea tarkkaillen mukana ilman jatkuvaa huomiopainetta.

7. Tilanteita voi harjoitella etukäteen

Jos varsinkin vähän vanhemmalla lapsella on selkeästi tietynlaisia tilanteita, jotka hän kokee jännittäväksi, niitä voi harjoitella mielikuvitusleikin lomassa tai juttelemallakin sen mukaan, mikä tapa tuntuu lapselle sopivimmalta. Miten toisten leikkiin voi liittyä mukaan? Miten tavattaessa tervehditään? Miten kaveria voi pyytää leikkimään?

8. Harkitse leikkitreffien järjestämistä

Onko esimerkiksi lapsen päiväkotiryhmässä toinen lapsi, johon lapsesi haluaisi tutustua paremmin, joka sinun silmissäsi vaikuttaa kivalta lapsestasi kiinnostuneelta kaverilta tai jopa jonka vanhemmat vaikuttavat ihmisiltä, jotka kohtaavat lapsen ujouden ymmärtävästi?

Vapaa-ajalla tapaaminen on varsinkin vähän kauempana toisistaan asuville päiväkotikaveruksille usein erityinen yhdistävä kokemus, ja kahden kesken ehkä vähän aikuisten avustuksellakin on helpompi tutustua ja ryhtyä touhuamaan yhdessä. (Juttele lapsen kanssa ennen mitään järjestelyjä ja kysy, onko ajatus leikkitreffeistä hänestä mukava – älä painosta lasta kaverisuhteiden solmimiseen.)

9. Muista esimerkin voima

Esimerkin voima on vahva varsinkin, jos vanhempi itsekin on ujouteen taipuvainen. Ujon vanhemman ei tarvitse yrittää esittää yhtään vähemmän ujoa – ei lapsen tarvitse nähdä vanhemman teeskentelyä, vaan hänen on hyvä nähdä, miten ujosteleva vanhempi selviää tilanteista juuri sellaisena kuin on.

Lapsen tarkkailevat silmät ovat ujolle vanhemmalle syy ylittää itsensä ja kerätä rohkeutensa jännittävissä tilanteissa: jutella vieraille ihmisille juhlissa, kysyä liikaa viivyttelemättä neuvoa kaupassa, ohjata jonossa ohitteleva vieras lapsi jonon perälle, vastata kun joku tervehtii…

Nämä julkaisut saattavat kiinnostaa sinua:

Yksi vastaus artikkeliiin “Kun lapsi on ujo

  1. Kiitos taas hyvästä tekstistä! Sain tästä hyviä ajatuksia ja vinkkejä. Lapseni on selvästi nuorempi, mutta rauhallinen ja ”kiltti”, ujoudesta en osaa vielä sanoa. Olen jo nyt huolissani, miten hän pärjää päiväkodissa, kun hän ei yleensä ala huutaa, jos toinen lapsi vaikka lyö tai raapii, hän vain pelästyy ja menee lukkoon ja itkee vasta vanhemman sylissä. Täytyy alkaa jotenkin opettaa pienelle ja puhumattomallekin taitoja, joilla voi ”puolustautua” (ottaa toisen käden pois, hakeutuu aikuisen luo, alkaa itkeä tms)

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s